Sinopsis
Tässä ohjelmassa yritetään ymmärtää suomalaista yhteiskuntaa ja suomalaisia. Ihminen on nimittäin pitkälti ympäristönsä tuote. Ohjelmaa toimittavat Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
Episodios
-
Konkursseja ja konnuuksia
04/10/2016 Duración: 57minSuomalaisen talousrikollisuuden kuva. Vieraana on J.K. Tamminen "Konkursseja ja muita konnuuksia" -kirjan tekijä ja entinen talousrikollinen itsekin. Hänen mukaansa pitäisi miettiä, miten harmaasta taloudesta saa ihmisiä pois, takaisin järjestäyneen yhteiskunnan pariin. -Suurin osa suomalaisten talousrikoksista ei kumpua ahneudesta vaan olosuhteiden pakosta. Moni yrittäjä on hätää kärsimässä. Verotusneuvos Markku Hirvonen kertoo ohjelmassa harmaasta taloudesta, sen tilasta, historiasta ja torjunnasta. Sekä Hirvonen että Tamminen arvioivat, että homma on selvästi siistiytynyt 1980-luvusta. Harmaan talouden markkinat kasvavat tosin koko ajan. Tammisen mukaan alalle hakeutuu enenevässä määrin tilimiehiä, lakimiehiä ja viestintäihmisiä. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Lapsipornoa, rasismia, ulosteita
27/09/2016 Duración: 56minKansallissosialismi, Mannerheimin homous, eläinrääkkäys, jumalanpilkka, lapsiporno, rasismi, ulosteet. Tässä aiheita, jotka herättävät suomalaisissa tunteita. Mistä meillä ei saa puhua tai millaista taidetta ei saa tehdä? Mitä yhteistä on rajat rikkovalla taiteella? Kirjailija ja kriitikko Matti Mäkelän tuore esseekokoelma "Tämä ei ole taidetta: Tabujen rikkominen Juhannustansseista Mustaan marsalkkaan" pureutuu aiheeseen. -Kun muutamme historian nykymaailman kaltaiseksi, emme elä enää vapaassa maailmassa, pohti Mäkelä muun muassa kohua "Pekka ja Pätkä neekereinä" -elokuvan esittämisestä. Lisäksi Bizarre Uproar -nimellä noisea tekevä, "paskaa syövä natsi" Markkula kertoo taiteen, koprofagian ja kansallissosialismin kiihottavasta vaikutuksesta. -Teen tätä omaksi ilokseni. Oikeasti olen ujo runopoika, sanoo Markkula, jonka musiikkivideot ovat "vihaa ja kiimaa". Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Kuinka luterilaisuus on muokannut Suomea?
20/09/2016 Duración: 56minLuterilaisuus. Kuinka luterilaisuus on muokannut Suomea ja suomalaisuutta? Mikä on luterilaisuuden tulevaisuus kun suosio hiipuu? Luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri ja dosentti Jyri Komulainen ja emeritusprofessori Kari Immonen ovat vieraina. Mitä hän tarkoittaa sillä, että "luterilaisuus on suomalaisen kulttuurin syvärakenne"? Kuinka tärkeitä meille ovat protestanttiset hyveet työ, ahkeruus, säästäväisyys ja itsekuri? Lisäksi taloustieteilijä Esa Mangeloja kertoo Lutherin talousajattelusta ja reformaation vaikutuksesta talouteen. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Korpikommunismi
13/09/2016 Duración: 57minMoni on kuullut sanan korpikommunismi, mutta mitä se tarkoittaa? Kuulemme Eemeli Lakkalasta, pienen kruununtorpan pojasta, josta kasvoi 1930-luvulla Tornionjokilaakson ensimmäinen kommunistijohtaja, ja sota-ajan vankilavuosien jälkeen jopa kolminkertainen presidentin valitsijamies. "Kolarin Cicero" levitti aatteen sanaa Lapin tiettömillekin taipaleille. Haastateltavana on korpikommunismista ja Lakkalasta kirjan kirjoittanut emeritusprofessori Arvo Myllymäki. Hänen mukaansa suomalaisen kommunismin tarina on keskittynyt tähän mennessä liiaksi muutamaan henkilöön. Lisäksi tutkija Ulla Aatsinki kertoo Lapin työväenliikkeen radikalisoitumisesta. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Black metal - kuoleman ja saatanan musiikkia
30/08/2016 Duración: 57minKäsittelyssä on suomalaisen black metalin historia ja nykytila. Black metal elää ja voi hyvin maassamme. Taas uusi kalpea miespolvi piirtelee pentagrammeja ja perustaa bläkkisyhtyeitä. Mikä saatanallisessa musiikissa kiehtoo? Kuinka tosissaan ja okkultistisella otteella black metal -fanit ja -tekijät ovat? Vieraina Pirunkehto-kirjan kirjoittaja Tero Ikäheimonen ja Satanic Warmaster-yhtyeen primus motor Werwolf, eli Lauri Penttilä. Lisäksi Xysman alkuperäinen basisti ja tietokirjailija Vesa Iitti avaa "Vasemman käden polun" -käsitettä toimitusharjoittelija Pauli Salosen haastattelussa. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
"On helvetin tyhmää mennä helvettiin"
23/08/2016 Duración: 57minMillainen on helvetti? Miten käsityksemme helvetistä ovat muotoutuneet? Tuonpuoleisen luonne on askarruttanut ihmissukua jo alkuhämärästä lähtien. Helvettiä on pelätty, mutta sille myös naurettu, kertoo teologi "Helvetin historia" -teoksen kirjoittaja Kari Kuula. Onko helvetti fyysinen paikka, kidutuslaitos, kiirastuli vai jonkinlainen mielentila? Saarnaaja Jouko Piho on suututtanut monet universalismilla. Tämä ajatuksen mukaan helvetti ei kestä ikuisesti. Pihon mukaan on: -Helvetin tyhmää mennä helvettiin, koska Jumala haluaa pelastaa meidät kaikki." -Ikuisen helvetin oppi on mieletön, saatanallinen ja epäraamatullinen, koska se antaa Kaikkivaltaasta Jumalasta aivan väärän ja vinoutuneen kuvan. Ei ole mikään ihme, että monet uskomattomat eivät halua usko tällaiseen kiduttajajumalaan. En minäkään uskoisi. Syyskauden ensimmäisessä ohjelmassa kuultiin suoraa puhetta helvetistä, toimittajina ovat Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Kevään parhaat: askeesia, selibaattia ja esoteriaa
21/06/2016 Duración: 56minKevään parhaita paloja muun muassa esoteriasta, ITE-taiteesta ja peliriippuvuudesta. Lisäksi palautteita ja ennenkuulematonta materiaalia muun muassa Goa trancesta, kävelyn filosofiasta ja Juha Vaskun harvinaisesta candomblè-uskosta. Äänessä toimittajat Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva sekä tuottaja Heidi Laaksonen.
-
Itun outo saaga, osa2
14/06/2016 Duración: 55minVaihtoehtoliikkeen outo saaga jatkuu. Liikkeen aktiiveista Heli Santavuori, Pia Länsman ja Pertti Koskela ovat vieraina. Miksi he kutsuvat itseään nykyään puolakkalaisiksi ja miksi he pitävät itseään Suomen sankareina? Entä, miksi Itu aiheuttaa yhä suuria intohimoja ja ristiriitoja? Lähetyksen lopuksi vielä maistiaisia viikon kuluttua kuultavasta kevätkoosteesta. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Vaihtoehtoliike Itun outo saaga osa1
07/06/2016 Duración: 57minRaimo Laakia muistelee aikaansa tässä maolaisiin juuriin pohjaavassa liikkeessä. Mikä tämän 70-luvun lopussa perustetun ryhmän tarkoitus on? Itun mystisen ja karsimaattisen johtohahmon Matti Puolakan ympärillä pyörii huhumylly, mutta pitävätkö väitteet paikkansa? Historioitsija Pirkko-Liisa Kastari kertoo ohjelmassa maolaisuudesta Suomessa laajemmin. Viikon kuluttua kuulemme toisen osan Itun sagasta kun Matti Puolakka ja muut vielä ryhmässä vaikuttavat kertovat näkemyksensä toiminnastaan. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Hipit - keitä he olivat?
31/05/2016 Duración: 57minHippiliike syntyi 60-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa vastalauseena keskiluokkalaiselle kulutuskulttuurille. Liikkeen vaikutus näkyi myös Suomessa. Hippikulttuuri näyttäytyi meillä lähinnä musiikin ja muodin kautta. Keitä hipit olivat ja ovatko nykyään kaikki vähän hippejä? Hippiliikkeen merkittäviä piirteitä olivat salliva suhtautuminen erilaisiin seksuaalisiin suuntautumiseen ja aseistakieltäytymiseen sekä alkoholikielteisyys, tajunnan laajentaminen, kasvissyönti ja epäsovinnainen pukeutuminen. Nämä kaikki kiehtoivat myös vastakulttuurilegenda Jorma Elovaaraa. Hän kertoo omasta hippitaustastaan ja ideologiastaan. Goa trancea tutkinut Toni Aittoniemi taas valottaa tuoreempien sukupolvien hippeilyä erityisesti Intiassa. Tutkija Janne Poikolainen kertoo, miten hippiliike syntyi, miten hyvin hippikulttuuri istui Suomeen. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Karhukulttuuri
24/05/2016 Duración: 56minKarhu-alakulttuurin homomiehet ovat parrakkaita, karvaisia, vatsakkaita ja trendeistä piittaamattomia. Suomessa tämä homomiesten alakulttuuri heräsi 90-luvulla kun internet toi uusia tuulia Yhdysvalloista. Haastateltavina ovat Paavo Pyykkönen Bear with us Helsinki -ryhmästä ja muusikko-ravintoloitsija Pekka Saukkonen. -Nallemaiset miehet tunsivat olevansa ulkona gaykulttuurista kun lihaksikasta, hoikkaa nuorta poikaa oli tarjolla joka paikassa, kertoo Saukkonen. -Meitä vanhemmat homomiehet eivät ole voineet olla avoimesti sitä, mitä ovat. Kun ilmapiiri vapautui, on jo jääty junasta, ei ollakaan enää sitä baarissa käyvää porukkaa. Karhuryhmät syntyivät tarpeesta löytää samanhenkisiä ihmisiä. Bear with us Helsinki -ryhmä esimerkiksi järjestää sauna- ja grilli-iltoja. Kävijät ovat 17-70 -vuotiaita. Lisäksi tutkija Katja Lötjönen valottaa ei-heteroseksuaalisten vähemmistöryhmien statuseroja. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Unifikationismin opetukset - puhdas mieli ja pyyteetön rakkaus
17/05/2016 Duración: 56minMitä korealaislähtöinen synkretistinen liike opettaa ja mikä on sen sija Suomessa? Vieraina ovat unifikationismia tunnustavat, toisen polven moonilaiset Antto Hassinen ja Veera Hynninen. -Meillä on paljon sääntöjä. Me ei juoda alkoholia, eikä tupakoida. Eikä myöskään seurustella tai harrasteta seksiä ennen avioliittoa. Se on meidän kirkon keskeisin sakramentti. Sen tarkoitus on, että nuoret keskittyisivät kouluun ja itseensä. Lisäksi Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskordinaattori Jussi Sohlberg kertoo pastori Moonin elämästä ja yhdistymisliikkeestä. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Ristinkanto on henkevä harrastus
10/05/2016 Duración: 56min30 vuotta kateissa ollut, roskalavalta löytynyt alttariristi kannettiin jalan Turusta Helsinkiin. Matkaa kertyy 162,8 km. Kantajia oli noin 150 ympäri Suomen. Mutta miksi? Ohjelmassa puhutaan pyhiinvaelluksien merkityksestä laajemminkin. Haastateltavina ovat ristin löytänyt pastori Jukka Hilden, viestintäpäällikkö Silja-Kaisa Pöyliö, ristinkantajat Elli Pellonperä ja Marja Koskenniemi sekä pyhiinvaelluksista kirjan kirjoittanut Aki Cederberg ja yleisen teologian professori Jyrki Knuutila. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Esoterian vaikutus suomalaiseen kulttuuriin
03/05/2016 Duración: 56minKuinka henkiennäkijä Emanuel Swedenborgin astraalivisiot näkyvät Seitsemässä veljeksessä? Kuka on mystinen kaapuveikko Akseli Gallen-Kallelan freskoissa? Onko esoterian vaikutusta suomalaiseen kulttuurihistoriaan vähätelty? Niin väittävät ainakin Uuden etsijät -tutkimushankkeen Maarit Leskelä-Kärki, Tiina Mahlamäki ja Nina Kokkinen. Uuden etsijät on poikkitieteellinen tutkimushanke, joka kartoittaa esoterian ja uskonnollisuuden murrosta suomalaisen sivistyneistön parissa 1880-luvulta 1930-luvulle. Harva tietää, että tuon dekadenssin ja absintinhuuruisen ajan suomalainen sivistyneistö, maamme kulttuurin isät liikkuivat “meedioiden”, “Mahatmojen” ja “henkiolentojen” kaltaisten käsitteiden rajaamalla kansainvälisellä kentällä. Lisäksi Babylon Whores yhtyeestä tunnettu muusikko Ilkka Salmenpohja kertoo, miten esoteria on vaikuttanut hänen taiteeseensa. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva. Kuva: Gallen-Kallela museo.
-
Entiset jengiläiset
26/04/2016 Duración: 57minMikä vetää väkivaltaisen ja rikollisen jengin riveihin? "Valkoinen piru" Juha Vasku tappoi teininä ihmisiä Brasilian Sao Paulossa. -Mulla ei ollut turvallista isää ja pedofiili raiskasi mut 12-vuotiaana. Se ajoi mut päihteisiin, jengiin ja väkivaltaan, muistelee nyt 55-vuotias Vasku. Marko Lönnqvist taas rötösteli MC Cannonballien riveissä. Nyt hän on koevapaudessa. -Jengi ja talousrikokset mahdollistivat kauniit moottoripyörät, nopeat naiset ja vip-elämän, kertoo Lönnqvist. Jengissä myös vieraannutettiin läheisistä ja luotiin valheellista kuvaa hienosta veljeydestä. -Et pysty elämään jengiläisenä normaalisti, katsomaan Salkkareita ja syömään popcornia. Koskaan et pääse ajoissa kotiin, etkä saa kertoa, mitä teet. Onhan se jonkunnäköistä aivopesua hängäaikana. Haastattelussa on myös Helsinki Mission ehkäisevän väkivaltatyön Aggredin vastaava työntekijä Petri Salakka. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Onko ITE-taide katoavaa kansanperinnettä?
19/04/2016 Duración: 56minOnko ITE-taide katoamassa kun maaseudun väki vähenee ja internet on vallannut ihmisten vapaa-ajan? Vai muuttaako ITE-taide vain muotoaan? Mitä kenestäkään riippumattomalla taiteella on haluttu ilmaista ennen ja nyt? Vieraina ovat valokuvaaja ja ITE-taiteen taltioija Veli Granö ja tutkija Minna Haveri. -Kansainväliset ilmiöt voivat tuottaa jotain uutta ITE-ilmiöön. Nuorissakin sukupolvissa on potentiaalia, arvelee Granö. Lisäksi kuulemme Tapio Aution mietteitä. Lappajärveläinen poliisi on rakentanut 2000-luvun lopusta saakka valtavaa kivikirkkoa. Aution mukaan ITE-taiteilija leimataan helposti hulluksi, vaikka mielekäs ja omaehtoinen taiteilu voi pitää poissa pilleripurkilta. Monelle suomalaiselle ITE-taiteilijalle oma taide on kokonaisvaltainen projekti, johon käytetään kaikki liikenevä aika ja resurssit. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Väkivaltainen nainen
12/04/2016 Duración: 56minMiksi nainen läpsii miestään ja tukistaa lapsiaan? Monilapsisen perheen äiti Satu hakeutui auttajalle väkivaltaisuutensa takia. Hänen oma isänsä oli väkivaltainen äitiä kohtaan, eikä perheessä näytetty tunteita. -Puhumattomuus periytyi. Riitatilanteessa olin avuton ja keinoton. Läppäisemällä miestäni sain tilanteen pysäytettynä. -Kun lapseni syntyivät, tiesin, etten halua siirtää omia, vinoon kasvaneita käyttäytymismallejani heille. Haluan opettaa lapsille parempaa tunneilmaisua. Satun lisäksi vieraana on ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija, psykologi Maria Lindroos Maria Akatemiasta. -Aiemmin naisten väkivaltaisuus oli iso tabu. Miestä pidettiin naista väkivaltaisempana, ja siksi naisten tekemästä väkivallasta ei olisi saanut edes puhua. -Kun itsestään tunnistaa hirviöäidin, moni aikanaan kaltoinkohdeltu pikkutyttö tulee hakemaan apua Demeter-työstä. Kuulemme myös sovittelun asiantuntijan, sosiaalityön dosentin Juhani Iivarin näkemyksiä feministisestä väkivaltatutkimuksesta ja sen vaikutuksest
-
Leikkivä aikuinen
05/04/2016 Duración: 56minMiksi aikuisetkin innostuvat nukeista ja leikkimisestä? Vieraina olivat The Bdoll -nukkeforumin ylläpitäjä Aliisa Juutilainen, nukkien ulkonäköä muokkaava Marianne Tahko ja nukkekeräilijä Aki Rauhala. Onko heidän sadoilla nukeillaan nimet? Ovatko ne vitriineissä koristeina vai mukana leikeissä? Lisäksi lelutohtori Kati Heljakka kertoo aikuisten leikkimisestä ja psykoterapian erikoispsykologi Risto Valjakka kiinnostavia asioita keräilypakosta. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Tiedevilppiä ja huuhaata
29/03/2016 Duración: 56minPelon, uskomusten ja huuhaan levittäminen voi hyvin nykyään. Entä, milloin tiede on vain huonoa? Koska mennään vilpin puolelle? Muun muassa näistä puhuttiin viikon päänavauksessa. Vieraana oli Aalto-yliopiston professori Tapio Ala-Nissilä ja tutkija Heidi Laine. Ala-Nissilä taistelee hömppää vastaan. -Huuhaa on vaarallista erityisesti silloin kuin poliittiset päätökset perustetaan sille. Laine taas tutkii tieteen etiikkaa Helsingin yliopistossa ja hän valmistelee väitöskirjaansa tutkimusvilpistä. -Mikään tutkimusasiamies ei ratkaise tieteen eettisiä ongelmia, vaan tiedeyhteisön pitää lisätä avoimuutta. Molempien mielestä vilpistä pitäisi rangaista. Esimerkiksi tutkintojen peruuttaminen voisi olla hyvä seuraus, arvioivat vieraat. Lisäksi ohjelmassa niin sanottuun Steornin ikiliikkujaan. Siitä kertoo Jukka Lantta, joka haluaa selvittää, mikä tämän 1200 euron hintaisen tuotteen salaisuus on? Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
-
Suomalainen noituus eilen, tänään ja huomenna
15/03/2016 Duración: 56minMikä yhdistää muinaista luonnonuskoa ja modernia wiccalaisuutta? Studiossa Pakanaverkon pj. ja diskordianistinen wicca Essi Mäkelä. Panu Hietaneva haastattelee Salakirjojen omistaja Jon Hällströmiä nykysuomalaisten lisääntyneestä kiinnostuksesta kansanperinnettä ja noituutta kohtaan. Mikko Raskinen kertoo kiehtovasta gradustaan, joka käsittelee virtuaalista tilaa pyhänä tilana. Hän on tutkinut mm. wiccalaisuuden ja islamin pyhien tilojen mahdollisuutta Second Lifessä. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.